Noitalinna Huraan! vannoutuneena fanina päätin minäkin ekaa kertaa ostaa liput maakunnassamme järjestettävää Provinssirockiin. Olin muutama aikaisempana vuotena palloillut lähimaastoissa, mutta mieli halaji kuuntelemaan bändejä livenä. Kukaan kavereistani ei sisälle halunnut, joten ostin lipun, soitin tädilleni varaten yömajoituksen ja aurinkoisin, mutta pelonsekaisin tuntein saavuin yksin juhlapaikalle Törnävän sydämeen.
Pelko, että jään yksin vailla seuraa, haihtui välittömästi ja Provinssi upea tunnelma tarttui joka soluuni. Ihmiset ympärillä olivat iloisia, puheliaita ja yhtyeet mahtavia ja hurmoksellisia. En koskaan unohda The Fine Young Cannibalsin solistin upeaa lantionpyöritystä tai Big Countryn toinen toistaan tarttuvampia hittibiisejä. Ja nämä suomalaiset yhtyeet, vau, mitä äänten ja sävelten sujuvaa soljumista. Jos tänä päivänä saataisiin nämä suomalaiset bändit vielä samalle lavalle, maailmankaikkeus repeisi. Kuvitelkaa parin päivän aikana oli Yö, Eppu Normaali, Sielun Veljet, Peer Günt, Kolmas Nainen, Popeda, Bogart Co, Remu, J.Karjalainen, Zero Nine ja kasapäin muita upeita suomirockin bändejä.
Topi Sorsakoski oli uransa huipulle menossa ja tungos eturiviin laulamaan Olavi Virtaa käsittämätön; ruotsalaiset pyörittivät päätään; miten näitä suomalaisia rokkikansalaisia viehättää ruma tangoa laulava mies ja kornit tanssitytöt.
Minun Provinssini kruunasi tietenkin Noitalinna Huraa! Heitä kuunteli vain pieni, mutta sitäkin vannoutuneempi fanijoukko, joka lauloi jokaisen laulun mukana, kuunteli jokaisen höpötyksen ja nautti aurinkoisesta ilmasta ja ilmapiiristä.
Sunnuntaina oli rentoutunut olo ja sydän muistoja täynnä. Viimeisillä rahoilla ostin Provinssirockin logolla olevan T-paidan ja vieläkin kyseinen paita on minulla tallessa tärkeiden muistojen joukossa. Vuoden 1986 jälkeen olin Provinssirockin vakiokävijä 15 vuotta, mutta tämä ensimmäinen vuosi oli jotakin, mitä en tule koskaan unohtamaan. Provinssirockin henki on jotakin sellaista, mitä en muissa festareissa tavoittanut. Rock, rauha ja rakkaus, se oli siinä. Muuta ei tarvittu. Joskus vielä palaan ja elän kaikki upeat tunnelmat uudelleen ja uudelleen….
- Sari Pakkala -
